Onpas vierähtänyt tovi siitä, kun viimeksi kirjoitin puutarha-asioita. On ollut välillä kovin sateista ja eilen vielä Rauli-myrsky, joka riipi pihlajasta marjoja ja kokonaisia marjaterttuja. Onneksi myrsky ei meidän pihallamme tehnyt mitään suurempia vahinkoja. Kaikki puut ja puita pienemmät kasvit pysyivät pystyssä.
Toisin kuin viime syksynä, nyt olen muistanut kasveille tärkeän syyslannoituksen.Runsaasta omenasadosta olen tehnyt hilloa jo kolme annosta. Santtu tuumii, että maistuisivat nuo kyllä hyviltä senkin suussa.
Tuumasta toimeen, pieni tönäisy kuonolla, ja sitten vain herkuttelemaan.
Tällä kertaa taimtarhalta tuli mukaani kaksi kartiovalkokuusta, pari kartanon kuunliljaa ja syksyinen krysanteemi. Kartiovalkokuuset aloittavat etupihan hanhikkipenkin uudistamisen. Keltakukkaiset pensashanhikit ovat vanhoja ja tulleet tiensä päähän. Ne ovat olleet tänä kesänä ränsistyneitä ja kukkivat hyvin vähän.